Olen lukenut Ylpeys ja ennakkoluulo kirjan (Jane Austen 1813) lukemattomia kertoja, sekä katsonut BBC:n kirjasta tuottaman tv- sarjan, jossa herra Darcya näytteli mielestäni osaan ainoana ja oikeana soveltuva Colin Firth. Toisinaan tulee tunne, että kaipaa vanhaa ystävää ja haluaisi viettää tovin hänen seurassaan. En tiedä mikä siinä on, mutta minua tuntuu aina jännittävän se, että saako Herra Darcy ja Elizabeth toisensa? Saman ajatuksen olen kuullut Meg Ryanin suusta elokuvassa Sinulle on postia (1998). Elokuva on ilmeisimmin uusintaversio elokuvasta The Shop Around the Corner (1940). Onko kukaan teistä törmännyt elokuvaan Jane Austen- lukupiiri (2008)? Minusta tuntuu, että olen päättänyt pitää siitä osaksi siksi, että se käsittelee Jane Austenin tuotantoa. Toki minua on aina viehättänyt ns. tavallisen elämän kuvaukset ja pienen budjetin elokuvat. Jaa a taidan sittenkin päätyä katsomaan elokuvaa Sinulle on postia (jossa Tom Hanks väittää, että kaikki mitä sinun tulee tietää elämästä löytyy Kummisetä elokuvista).

"Teidän on sallittava minun kertoa, kuinka kiihkeästi teitä ihailen ja rakastan" (Colin Firth herra Darcyna elokuvassa Ylpeys ja ennakkoluulo 1995).

Ajatella, jos me puhuisimme vielä tuolla tavalla toisillemme?