Olen ehtinyt heittää jo monta reissua kirpputorille, mutta en ole saanut aikaiseksi päivittää blogiani. Syynä on varmasti osaksi väsymys, mutta myös se, että olen ollut nyreissäni uudelle kameralleni joka ei ole täyttänyt toiveitani. Jos joku ymmärtäisi kun sanon, että se ei tunnu hyvälle kädessä? Vanha oli niin paljon parempi! Meni sitten hajoamaan ja pettämään minut. En ole vieläkään päässyt yli tästä asiasta. 

Uusi%20kamera%20007-normal.jpg

Uusi%20kamera%20004-normal.jpg

Ikkunalaudalla on kaksi valkoista "Hannas" kehystä joihin laitoin vaaleanpunaista marmoroitua paperia ja näyttävät ihan kivoille. Ostin kehykset jo kesällä Lauttasaaresta kirpparilta, mutta kesti aikansa laittaa ne esille. Maksoivat ihan muutaman euron ja olivat vielä muoveissa.

Kirjakaappini sai myös täytettä iskettyäni kierrätyskeskuksessa kerrankin oikeaan kultasuoneen!! Läysin 2e kpl Agatha Christien kirjoja joita olen kerännyt siis jo vuosia. En meinannut aluksi uskoa tuuriani (oikea Hannu Hanhi). Ostin siis yhteensä 5 kirjaa joista 4 oli ns. kahden niteen painoksia.