Vanhoja pussilakanoita on tullut haalittua mukaan aina jostakin missä on kulloinkin tullut kierreltyä. Osa pussareista eli ne joissa värit ovat säilyneet kauniisti ja kuosit ovat hellyyttäviä ovat vierashuoneessa käytössä ja muut olen kerännyt pinkkaan vinttiin "työhuoneeseen" (joka on yhtä kesken kun kaikki muukin talossa vielä). Mietin mitä niistä tekisin. Yhden pussarin leikkasin jo koiruuksien makuualustojen mittoihin ja ajattelin hurauttaa siitä kaksi päälistä. Nyt vain homma seisoo...ja ottaa pannuun oma saamattomuuteni. No oikeastaan homma on kiinni siitä, että haluaisin vinttiin kunnollisen pöydän johon voisin ompelukoneen laittaa ihan pysyvästi ja sitten tietysti somia purkkeja ja purnukoita täynnä nappeja ja helmiä. Olisi ihana ommella vintin rauhassa ja sotkea ja pölyttää ihan huoletta. Nyt ei oikein löydy talosta ompelukoneelle paikkaa jollen tuo sitä keittiöön. Ja voi tuska sitten sitä imurointia ja siivousta kun olet jotain siinä värkännyt.

Luulen, että luonteeni vaatii ympärille tietyn järjestyksen jotta hommat lähtevät käyntiin. Kaaos tai puolivalmis ovat minulle kirosanoja. Haaveilen työnurkkauksesta jossa kaikelle on paikkansa. Värikynät ja siveltimet purkeissaan..käsityökirjat pienessä hyllyssä...paperit ja kartongit lokerikoissa. Ja kulmaukseen vanha nojatuoli jossa voi istua ja nauttia kupposen teetä. Ja ikkunoihin verhotangot ja niihin anopilta lainaksi saadut puna/valkoiset lokkiverhot. Nam.

dscn2337-normal-normal.jpg

Värilosto ei oikein pääse oikeuksiinsa kuvassa. Sininen puutuoli on muuten mummolastani ja on kulkenut mukanamme kaikissa kodeissamme. Tiedän, että moni näkee vain vanhan puutuolin jossa on kenties kiva vanha sinisen sävy mutta minulle se on aarre ja en luopuisi siitä koskaan. Se on pala onnellisia kesäpäiviä mummon ja papan luona. Ja se on yksi niistä tuoleista joista aina rakensin lapsena itselleni majan mummon makkariin.