Talossa juoksentelee alle 3- vee tapaus värikynät kourassa. Tapetit kiinnostavat kovasti ja niitä on ollut hauska repiä vaikka äidin ilme ja ääni on kiristynyt melkoisesti. Sisustuksen kiva pientavara on ahdettuna yläkerran laatikoihin. Huokaus. Olen saannut monta neuvoa siitä kuinka vain yksinkertaisesti kielletään koskemasta äidin tavaroihin ja sitten lapsi vaan tottelee. Ilmeisesti en osaa kommunikoida tarpeeksi hyvin jälkikasvuni kanssa. Koti on melkoisen riisuttu siis. Haikeana muistelen niitä sisusttamisen kulta-aikoja kahden sinkun kaupunkikodissa. Kaikki tavarat omalla paikallaan ja kokonaisuus mietittynä. Hauska sekoitus mummolaa ja designe valaisimia. 

Mistä haaveilen juuri nyt: seinähyllyistä mihin saisi kauniita esineitä esille ilman, että tyttö yltäisi kaiken alas raastamaan, viksuja säilytysratkaisuja lattialla lojuville leluille, muutama uusi matto ja päiväpeitto olohuoneeseen ja kahvikapselikone tuomaan hyvää tuoksua taloon ja rentouttamaan äidin kiristyneitä hermoja. No huumorilla kirjoittelen, mutta puolet totta. Huokaisen taas, kun mietin miten vuoden kuraisin aika on edessä ja koiruus tuo sisälle mahassaan kaiken hiekan vaikka kuinka pesee ja pesee. Meillä ei siis tod. ole kuraeteistä.

HHmm mitä tehdä tilanteessa jossa sisustukseen ei ole käytettävissä yhtään rahaa, mutta mieli kaipaisi piristystä ja koti päivitystä? Luulen, että aloitan kevään koittaessa siivouksen. Aloitan sisustamisen siitä, että karsin talosta pois kaiken josta ei pidä (miehen luvalla). Jätetään huoneisiin ne kaikista rakkaimmat kalusteet ja esineet. Tuunataan jos jokin asia on tuunattavissa. Laitetaan uusi järjestys vaikka joka huoneeseen. Ostetaan viherkasvi.

Lopuksi kuvia vanhasta kodista ihan noin terapiaksi. Kyseessä opiskelijaboxi noin 10 vuoden takaa. 

uusia%20ja%20vanhoja%20kuvia%20033-norma

uusia%20ja%20vanhoja%20kuvia%20034-norma

uusia%20ja%20vanhoja%20kuvia%20039-norma