Suomela.fi-normal.jpg

Kuva: Suomela.fi

Nykyisin ihmiset haluavat helppohoitoisen pihan. Piha on monelle olohuoneen jatke ja sinne ei enää sijoiteta kovia ja epämukavia puutarhakalusteita, vaan ulkokäyttöön tarkoitettuja sohvaryhmiä isoilla pehmusteilla. Puutarhakalusteet ovat nykyään myös melkoisen huolettomia sillä niitä ei tarvitse öljytä ja pitää kunnossa, jos ei välttämättä juuri sellaista halua tehdä. Täytynee tässä kohdin nyt myöntää, että meiltä löytyy tuo perinteinen putsaa, hio ja öljyä puutarhakalusto, Mitäs sitten, kun ei ole aikaa tehdä sitä? Ensin sitä katselee melkein heinäkuun loppuun asti ja sitten päättää, että pakataan koko turhake pois. Ei ole aikaa huoltaa sitä ja ränsistynyttäkään ei viitsi katsella. Pah. Mielestäni ratkaisin asian oikein mallikkaasti. Meidän piha on muutenkin niin paahteinen ja kolmatta kesää mennään ilman sitä auringonvarjoa, että ei tuossa pihassa kuitenkaan voisi istua. Saamattomuutta joo, mutta en jaksa ruoskia itseäni. Koko piha on työmaana kuitenkin enkä jaksa katsela myöskään lautakasoja...raahaan siis mielummin yksittäisen puutarhatuolin omenapuun alle varjoon ja istun siinä nokka eri suuntaan, kun lautakasat. Olen melkoisen ratkaisukeskeinen.

Meillä on tuossa pihassa edellisten asukkaiden jäljiltä melkoinen kotiuimala ja katos hirvitys ja siihen olen jokaisena kesänä haaveillut pergolaa. On kamalaa, kun pihaa hallitsee jokin aivan kamala hökötys. Lekalla hajalle! Toivoisin niin, että joku kuulisi toiveeni ja pistäisi töpinäksi. Naisena sitä ei vain riitä rahkeet ihan joka hommaan. Ilmeisesti 70-luvulla oli jotenkin hienoa tehdä pihalle kahluu/uima-altaita? No ei se nyt niin hienolle ajatukselle enää tunnu. Tyydyn nyt kuitenkin katselemaan vielä tämän kesän kuvista noita pergoloita. Pihalla on keväästä lähtien tehty aitaa, ulkoseinä laudoitusta ja nyt leikkimökkiä ja sisällä odottaa vielä yksi prokkis tälle kesälle. Putruu vaan. 

Ihanaa helteistä päivää kaikille!