uusia%20ja%20vanhoja%20kuvia%20009-norma

Joku on sanonut, että väsymys kuuluu alkuraskauteen, mutta minulla se on ollut ihan pysyvä olotila. Toki se, että olen viikolla yksin tytön kanssa iltaseitsemään tai myöhempään voipi olla jokin syy yleiselle hyytymiselle. En kuitenkaan oikein osaa ottaa asiaa niin, että kotona olisi rankkaa tai, että pienen ihmisen perässä juokseminen olisi se joka minua väsyttää. Kotiäitiys on mielestäni mukavaa hommaa josta nautin. Noh, toki se on joskus haasteellista ja raskaus ja tytön uhmis yhteenlaskettuna varmasti tuntuut toisina päivinä enemmän ja toisina vähemmän. Lisäksi kuljettelen piuhan päässä äkäistä corgia. Siinä se on talon herra joka eniten taitaa perheen äitiä määräillä oikuillaan. Joku viisas on sanonut, että koiranomistajan väsymys heijastuu suoraan suhteessa perheen koiraan. Allekirjoitan. Yleinen neuvo on myös, että väsymykseen auttaa ulkoilu ja reippailu, vaikka perheen koiran kanssa. Pah. Ei jaksa. Perus lenkitys. Mauno on myös melkoinen vinkuja, ulvoja, huokailija joka ilmaisee yleistyytymättömyyttään yhtä selvästi, kuin ihminen ja se ärsyttää välillä suunnattomasti.

Ennen kuuluin ehdottomasti siihen joukkoon joka tuhahteli, kun lapsiperhe ilmoitti luopuvansa koirasta. Nyt ymmärrän paremmin. Uuden vauvan syntymän myötä meilläkin taas elämä rytmeineen muuttuu ja koiruudenkin pitää sopeutua taas uuteen tilanteeseen. Mauno ei ole suuri lapsien fani. Voisi jopa sanoa, että lapset ärsyttävät Maunoa. Nähtäväksi jää mikä tämä meidän perheen kuvio tulee olemaan tulevaisuudessa. Perheen parasta ja myös koiran parasta ajatellen. Olen punnertanut kolmisen vuotta tämän asian kanssa ja nyt tuntuu, että ne viimeiset hetket ovat käsillä. Tähän sattaa vaikuttaa myös se, naapurin koiran puraisu jonka jäljet ovat ikuistettu jalkoihini. En sen jälkeen ole osannut suhtautua koiriin samalla tavalla, kuin ennen.

Reipastumisen yrityksiä on ollut lukuisia. Minulla olisi kamala tarve järjestää tavarat uudelleen talon joka nurkassa ja olenkin muutaman kaapin siivonnut. Olen kasannut huutopaketin ja laittanut sen myyntiin, ottanut yhteyttä divariin päästäkseni eroon Aku Ankan vuosikerroista, tehnyt suunnitelman huonejaosta vauvan saavuttua ja selaillut Ikean kuvastoa ja tehnyt hankintalistoja. Pesänrakennusviettiä? Olen tuskaillut kolmisen vuotta sitä, että minä niin tehokas ja aikaansaava ihminen en ehdi tehdä enää mitään. Se on ollut suurempia ongelmia noin henkilökohtaisesti. Välillä minusta tuntuu, että haluaisin seinälle sellaisen ison valokyltin, jossa lukisi mitä kaikkea olen päivän aika tehnyt, jotta tulisi sellainen fiilis, että jotakin olen todella tehnyt. Valokyltissä lukisi joka päivä samat asiat: aamupalan tekeminen, koiran syöttäminen, astianpesukoneen purku ja täyttäminen, sänkyjen peittäminen, pesukoneen täyttäminen ja purkaminen, lattioiden siivoaminen, lelujen lajitteleminen, koiran ja tytön ulkoilutus, ruoan valmistaminen,  koiran syöttäminen, piirtely/maalaus, palapelin väsääminen ja leikkiminen lattialla hankalassa asennossa, tytön nukuttaminen...ja blogin vääntäminen jossakin välissä, kun tyttö katsoo Pikku Kakkosta tai on kylvyssä.

Odottelen postipaketteja kotiin saapuvaksi, että pääsen käymään läpi mitkä hankinnoista ovat sopivan kokoisia. Viikonloppuna olisi tarkoitus ottaa muutama kuva asukokonaisuuksista tänne blogiin. Olemme menossa vihdoinkin viikonloppuna minilomalle läheiseen kaupunkiin ja elokuviin. Kyseessä on varmasti viimeinen kerta, kun ennen vaavin syntymää pääsemme miehen kanssa mihinkään kahdestaan. Toisinaan on niin riipaisevaa kuinka ikävä voi toista olla.

Taas pitkä raapustus. Sorry.

PS: Vanha kuva uusilla mausteilla. Tuli taas jostakin mieleen syksyinen Helsinki.