dsc_0257perhonen-normal.jpg

Aivan aluksi haluan kiittää kaikkia arvontaan osallistuneita siitä innosta millä olette olleet mukana! MiruMarussa tehtiin uusi arvontaan osallistuneiden ennätys! Ja parasta oli se, että moni piti arvontaa todella hauskana ja se on ihan huippua! Perimmäinen tarkoitus koko blogilla on tuottaa iloa ympärilleen. Kiitän myös Cloettaa yhteistyöstä ja tämän arvonnan mahdollistamisesta! Arvonnan on voittanut Alina. Voisitko lähettää minulle yhteystietosi, niin saan paketin matkaan ja saat suun makeaksi vielä tällä viikolla. 

Kaikkihan lähti leikkimökin tupareista ja yllä onkin kuva äidin tekemästä tuparilahjasta leikkimökin seinälle. Kasasin eilen sitä ensimmäistä Huutopakettia ja huh, huh mikä homma. Yritän saada sen tällä viikolla vielä myyntiin. Oli melkoisen haikea fiilis luopua joistakin vaatteista, mutta onneksi järki sanoo, että kaikkea ei voi säilyttää. Muutamia mekkoja ja neuletakkeja laitoin vielä jemmaan, jos tyttö joskus haluaa ne itselleen. Pieniä vaatteita hypistellessä tuli vähän epäusko, että 56 cm housuihin joku kohta putkahtaa. Odotan kovasti myös äitiyspakkausta postiin saapuvaksi.

Täällä on tänään sateinen ja harmaa päivä. Lämpötila on plus 8 kohdalla ja voi sanoa, että tämä on ensimmäinen virallinen syksyltä tuntuva päivä. Toisaalta sitä tuntee tiettyä helpotusta siitä, että nyt voi ruveta reilusti laittamaan vaatteita päälle eikä tarvitse enää arpoa ulos lähtiessään. Rakastan syksyä. Odotan, että lehdet pihan isossa vaahterassa saisivat väriloisteensa. Villiviini hehkuu jo punaisena.

Hyvää viikkoa kaikille!