Tänään sain vihdoin tilauksen tehtyä ja lähetettyä. Hyvä minä. Olen aikaisemmin täällä kertoillutkin, että en oikein jaksa kaupoilla keskittyä etsiskelyyn ja sovittamiseen. Hoidan siis nettikauppojen kautta kaikki hankinnat itselleni ja tytölle, koska se toimii niin hienosti ja helposti. Ei tarvitse rampata monessa eri kaupassa hormoonihiki otsalla, jotta saa jotakin kivaa uutta vaatekaappiin. Näin raskauden jo alkaessa pienoisesti tuntua minulla ei ole energiaa lähteä omaa pihaa pidemmälle (tai no ainakin useampana päivänä on ollut kyseinen fiilis). Toki jaksan sitten lähteä sinne hotellilomalle lähikaupunkiin (tämä tiedotus siltä varalta, että mieheni käy täällä joskus lukemassa näitä raapustuksia). 

Ajattelin nyt teille avata hieman loppuraskauteni tulevaa tyyliä. Testasin itselleni uuden nettikaupan ( ja monelle, niin tutun), joka mielestäni tarjosi juuri minun tyylini näköisiä vaihtoehtoja eli Zalando. Ei ole mikään helppo juttu näyttää itselleen valtavan masun kanssa, mutta uudet hankinnat vaatekaappiin helpottavat huimasti. Nykyisellään tilanne on melkoisen kurja. Valitsin Zalandon, koska siellä on juuri nyt ALE ja ei tarvitse maksaa postimaksuja, sekä tilaamalla uutiskirjeen saa 10e alennuskupongin! 

Asiaan. Seuraavassa siis mitä laitoin tilaukseen:

TW421J00K-A11%4014collari2-normal.jpg

TWINTIP collegepaita

SO251C01L-Q11%404.1sukat-normal.jpg

s. Oliver sukat 2 PACK-Sukat

PE321J000-C11%402collari-normal.jpg

Pieces OLINA- Collegepaita

PE321A01B-Q11%402leggarit3-normal.jpg

Pieces Leggingsit

ON321I08C-B11%407neulehame-normal.jpg

ONLY KAIA- Neule

ON321D0EJ-Q12%402toppi-normal.jpg

ONLY Toppi

JY121I003-Q11%406musta%20neule-normal.jp

Jacqueline de Yong BALTIMORE TREATS Neule

JY121A001-A11%4014leggarit2-normal.jpg

Jacqueline de Yong JACKSON AOP LEGGINGS JDY

EV421B038-Q11%4012kuva2-normal.jpg

Even&Odd Minihame

EV421B037-C11%4012hame1-normal.jpg

Even&Odd minihame

AN651C00J-Q11%402.2leggarit-normal.jpg

Anna Field 2 PACK- Leggingsit

Mitä olette mieltä? Kehtaako lähteä ulos talosta? Tiedän, että värit loistavat taas poissaolollaan, mutta ajattelin laittaa piristeeksi hopeakoruja? Jos sait inspiksen, niin ostoksille pääset tästä.